17.4.2018

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus oli 26.2.2016 antamallaan tuomiolla lukenut A:n syyksi törkeän raiskauksen ja tuominnut hänet tästä teosta 3 vuoden 1 kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus oli rangaistusta mitatessaan ottanut huomioon kolme A:lle tuomittua aiempaa ehdotonta vankeusrangaistusta, joista ankarin oli 30.6.2015 tuomittu 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistus. Mainittu 30.6.2015 annettu tuomio ei ollut lainvoimainen ja hovioikeus oli sittemmin kumonnut tuomion, hylännyt syytteen ja vapauttanut A:n tuomitusta vankeusrangaistuksesta.

2. A:n haettua yksin muutosta käräjäoikeuden tuomioon 26.2.2016 ja tuomion 30.6.2015 tultua kumotuksi ennen hänen muutoksenhakunsa ratkaisemista, syyttäjä oli hovioikeuden pääkäsittelyssä vaatinut, että hovioikeus joko oikaisee käräjäoikeuden tuomiota 26.2.2016 siten, että A:n rangaistusta korotetaan, tai palauttaa asian rangaistuksen mittaamisen osalta käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

3. Hovioikeus oli asian 10.1.2017 ratkaistessaan jättänyt syyttäjän vaatimuksen rangaistuksen oikaisemisesta hovioikeudessa tutkimatta, koska syyttäjä ei ollut hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon eikä tuomion oikaiseminen hovioikeudessa yksin käräjäoikeuden tuomioon muutosta hakeneen vastaajan vahingoksi ollut sallittua (ns. reformatio in peius -kielto). Hovioikeus oli hylännyt syyttäjän vaatimuksen asian palauttamisesta rangaistuksen mittaamisen osalta käräjäoikeuteen, koska oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 a §:ssä säädetty menettely koski lainvoiman saaneen tuomion purkamista eikä mainittua säännöstä voitu ottaa analogisestikaan huomioon menettelyä hovioikeuden käsiteltävänä olleessa asiassa harkittaessa. Kysymys ei hovioikeuden mukaan ollut myöskään tapahtuneesta oikeudenkäyntivirheestä tai muusta oikeudenkäytössä vakiintuneesti asian palauttamiseen johtavasta perusteesta.

4. Käsiteltävänä olevassa asiassa syyttäjä on hakemuksessaan vaatinut, että hovioikeus purkaa A:n vahingoksi tuomionsa 10.1.2017 siltä osin kuin rangaistusta määrättäessä on otettu huomioon 30.6.2015 annettu tuomio ja että hovioikeus oikaisee tuomiota 10.1.2017 rangaistuksen mittaamisen osalta siten, että A:n rangaistus korotetaan 4 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeutta.

5. Hovioikeus on katsonut päätöksessään 10.7.2017, että rangaistusta alentavana huomioon otetulla ja sittemmin kumotulla tuomiolla 30.6.2015 on ollut olennainen merkitys rangaistuksen mittaamiseen käräjäoikeuden tuomiolla 26.2.2016 ja sittemmin hovioikeuden tuomiolla 10.1.2017 ratkaistussa asiassa. Sen vuoksi hovioikeus on purkanut 10.1.2017 antamansa tuomion siltä osin kuin rangaistusta määrättäessä oli otettu huomioon Helsingin käräjäoikeuden 30.6.2015 antama tuomio. Hovioikeus on katsonut, että A:lle tuomittavan rangaistuksen uudelleen määräämisen tulee, ottaen huomioon oikeusastejärjestys ja A:lle varattava oikeus muutoksenhakuun, tapahtua käräjäoikeudessa. Hovioikeus on palauttanut asian rangaistuksen mittaamisen osalta käräjäoikeuteen.

6. A on hovioikeuden muutoksenhakuohjauksen mukaisesti pyytänyt Korkeimmalta oikeudelta määräajassa valituslupaa asiassa. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, edellyttääkö käsillä oleva oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 a §:n mukainen asia, jossa hovioikeus on ratkaissut oman tuomionsa purkamista koskevan hakemuksen, valitusluvan myöntämistä Korkeimmassa oikeudessa.

Lainsäädäntö ja arvioinnin lähtökohdat

7. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 a §:n mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan purkaa myös, jos siinä rangaistusta määrättäessä on rikoslain 7 luvun 6 §:ssä säädetyin tavoin otettu huomioon toinen rangaistus ja viimeksi mainittu rangaistus on sittemmin poistettu taikka sen perustana ollut syyte on kokonaan tai osittain hylätty tai rangaistus on muuten olennaisesti muuttunut.

8. Mainitun luvun 14 a §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella poiketen pääsäännöstä, jonka mukaan tuomion purkamista haetaan Korkeimmalta oikeudelta, tuomion purkamista haetaan siltä tuomioistuimelta, jonka tuomiota hakemus koskee, jos hakemus tarkoittaa tuomion purkamista tai oikaisemista 9 a §:n nojalla. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan jos 1 momentissa tarkoitettu hakemus hyväksytään, tuomioistuin voi samalla oikaista tuomiota.

9. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n mukaan hovioikeuden ratkaisusta valittamista varten on pyydettävä Korkeimmalta oikeudelta valituslupa, jos valitus koskee hovioikeuden muutoksenhakuasteena ratkaisemaa asiaa tai tällaisen asian yhteydessä antamaa ratkaisua. Asiassa, jonka hovioikeus on ratkaissut ensimmäisenä oikeusasteena, haetaan muutosta valituslupaa pyytämättä.

10. Voimassa olevaa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n 1 momentin sanamuotoa on vakiintuneesti tulkittu siten, että hovioikeuden tutkiessa käräjäoikeuden menettelyä koskevan kantelun, se ratkaisee asian muutoksenhakuasteena. Siten näissä asioissa hovioikeuden ratkaisusta valittamista varten on pyydettävä Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Tämä ilmeni nimenomaisesti säännöksen aikaisemmin voimassa olleesta sanamuodosta (104/1979), jonka mukaan sen, joka tahtoo hakea muutosta hovioikeuden tuomioon tai päätökseen sinne valittamalla tai kanteluteitse saatetussa asiassa, on pyydettävä siihen lupa Korkeimmalta oikeudelta (valituslupa).

11. Voimassa olevan lain esitöissä on todettu, että nyt käsillä olevassa tilanteessa tuomioistuimen ratkaisuun purkuasiassa haettaisiin muutosta kuten asianomaisen tuomioistuimen muihinkin lainkäyttöratkaisuihin (HE 9/2005 vp s. 26). Lain esitöissä (s. 21) on edelleen todettu, että oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n 1 momentin sanamuotoa tarkistettaisiin nyt niin, että valituslupaa vaadittaisiin aina, kun muutosta haetaan hovioikeuden muutoksenhakuasteena ratkaisemaan asiaan tai tällaisen asian yhteydessä antamaan ratkaisuun. Muutoksen katsottiin olleen tarpeen siksi, että 31 luvun 14 a §:n mukaan hovioikeuden ratkaistavaksi siirtyisivät eräät lainkohdassa tarkoitetut purkuhakemukset ja 18 §:n mukaan menetetyn määräajan palauttamista koskevat hakemukset silloin, kun hakemus koskee määräajan palauttamista toimenpiteen tekemiseksi käräjäoikeudessa tai muutoksen hakemiseksi sen ratkaisuun. Näin ollen hallituksen esityksen mukaan aiemman 2 §:n 1 momentissa ollut ilmaisu "sinne valittamalla tai kanteluteitse saatetussa asiassa" oli liian suppea eikä olisi koskenut nyt puheena olevia tilanteita.

12. Edellä todettujen säännösten lisäksi huomioon tulee ottaa perustuslain 21 §, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

Korkeimman oikeuden kannanotot tässä asiassa

13. Hovioikeuden tutkiessa hakemusta, jossa vaaditaan sen oman tuomion purkamista oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 a §:n nojalla, se arvioi tätä kysymystä sinänsä ensimmäisenä oikeusasteena. Tämä puoltaisi sitä, että hovioikeuden tällaisessa asiassa antamaan ratkaisuun haettaisiin oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n perusteella muutosta Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa pyytämättä.

14. Toisaalta edellä kuvatuista lain esitöistä ilmenevää tarkoitusta tällaisen purkuasian rinnastamisesta muutoksenhakuasteena annettuun ratkaisuun voidaan pitää perusteltuna. Niissä tilanteissa, joissa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 14 a §:ssä on annettu tuomioistuimelle oikeus oman ratkaisunsa purkamiseen, kysymyksessä ovat tarkoin rajatut tuomionpurun perusteet. Tuomioistuin ei enemmälti arvioi tuomionsa taikka oikeudenkäyntimenettelynsä oikeellisuutta, vaan on oikeutettu oikaisemaan tietyn perusteeltaan selvänä pidetyn tai teknisluonteisen virheen tuomiossa. Perusteltuna ei voitaisi pitää sitä, että nämä ratkaisut voitaisiin saattaa suoraan Korkeimman oikeuden tutkittavaksi valituslupaa edellyttämättä. Johdonmukaisuus myös edellyttää, että muutoksenhakuoikeus on yhdenmukainen riippumatta siitä, hyväksytäänkö purkuhakemus.

15. Lisäksi on otettava huomioon, että arvioinnin kohteena on aikaisemmassa oikeudenkäynnissä annettu lainvoimainen tuomio. Tilanne ei siten rinnastu oikeudenkäyntiin ja tuomioon säännönmukaisessa menettelyssä hovioikeudessa ensimmäisenä asteena. Asetelma ei rinnastu myöskään lainvoimaiseen tuomioon kohdistuvaan ylimääräiseen muutoksenhakuun niissä pääsäännön mukaisissa tapauksissa, joissa tuomiovirhekantelu hovioikeuden menettelystä taikka tuomionpurkuhakemus hovioikeuden tuomiosta on tehtävä Korkeimpaan oikeuteen.

16. Korkein oikeus toteaa kuitenkin, että edellä kohdassa 12 todettu asianosaisen oikeus muutoksenhakuun saattaa saada arvioinnissa suuremman merkityksen silloin, kun hovioikeus ratkaisunsa purkaessaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 14 a §:n 2 momentin mukaisesti samalla itse oikaisee tuomiotaan. Tällöin muutoksenhaku edellyttää valitusluvan myöntämistä ja asianosainen joutuu siten muutoksenhakuoikeuden osalta erilaiseen asemaan kuin käräjäoikeuden oikaistessa omaa tuomiotaan sanotun lainkohdan nojalla. Kun tässä asiassa muutoksenhaun kohteena olevassa hovioikeuden päätöksessä hovioikeus on tuomionsa purettuaan palauttanut asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi rangaistuksen uudelleen määräämistä varten, tämä kysymys ei tule Korkeimmassa oikeudessa enemmälti arvioitavaksi.

17. Korkein oikeus katsoo edellä todetuin perustein, että hovioikeuden antaessa päätöksensä oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 a §:n mukaiseen sen omaa tuomiota koskevaan purkuhakemukseen, haetaan asiassa muutosta Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa pyytämällä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden muutoksenhakuohjausta ei muuteta.

Kysymys valitusluvan myöntämisestä siirretään oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 9 §:n 2 momentin nojalla käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi jaostossa, jossa on kaksi tai kolme jäsentä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Pekka Koponen, Ari Kantor, Jarmo Littunen ja Kirsti Uusitalo. Esittelijä Jukka Loiva.